MITÄ TALOUSOHJAUS MERKITSEE YRITYKSELLE?
Kirjanpitoa ajatellaan usein vain lakisääteisenä velvollisuutena ja ”peräpeiliin katsomisena”
Miten ja miksi kehittää talousohjausta ja mitä se tarkoittaa? Pienehköllä yrityksellä voi esimerkiksi budjetin laatiminen tuntua tarpeettomalta ja turhalta, mutta jo pelkästään sillä voi syntyä ryhtiä tekemiseen ja tavoitteet on paitsi tehty toteutuviksi, perustellusti asetettuina niillä on myös taipumus toteutua! Talousohjauksen järjestelmiä on saatavissa jo pienillä kustannuksilla ja pelkästään pilvipalveluiden tarjoama mahdollisuus reaaliaikaiseen 24/7 ja ”kerralla kuntoon” käyttöön säästää runsaasti yrittäjän arvokasta aikaa
TALOUSOHJAUKSEN DIGITALISAATIO VOI SAADA HYVIN MYÖS TUKEA
Maakunnittain ja toimialoittain on jonkin verran eroja painotuksissa, mutta kaikkialla Suomessa halutaan tukea yritysten toiminnan digitalisointia myös hallinnon toiminnoissa ja sille saa hyvin avustusmuotoista tukirahoitusta.
Kehittämishankkeiden koko voi olla kansainvälistymisen asiantuntijapalveluiden ja muun kehittämistyön osalta tyypillisesti 30-100 te. Tukiprosentti on yleensä 50 %-70 % ja siitä osaa voidaan maksaa myös etupainotteisesti perusteellisesti laadittua hankesuunnitelmaa vastaan. Rahoitusta on haettavissa sekä Business Finlandilta että ELY-keskuksista.
MIKSI SALOKORPI-YHTIÖT KUMPPANIKSI TALOUSOHJAUKSEN KEHITTÄMISEEN?
Olemme toimineet viimeisen kahden vuosikymmenen aikana niin valmistavan teollisuuden kuin kiertotalouden ja palvelualojen useiden yritysten kanssa. Vastuullamme on ollut mm.
- toiminnan- ja talousohjauksen käyttöönottosuunnitelman laatiminen
- yrityksen hallinnon ja rakenteen kehittäminen
- talousohjauksen suunnittelu ja kilpailutus sekä tuki käyttöönotossa
- jatkuva tuki liiketoiminnassa ja sen talousraportoinnissa
- budjettien laadinta, kustannuspaikkojen käyttöönotto ym.
OTA YHTEYTTÄ NYT!
Haluamme helpottaa Sinun yrityksesi ohjaamista – sitähän johtaminen on!
Yhteystiedot: ESA SALOKORPI
050 1241